Juuri julkaistut julkiset hankintakriteerit parantavat rakentamisen muovien kierrätysastetta

taivas ja rakennustelineet
Kuva: Jennimari Koskikumpu

Rakentamisen muovien julkiset hankintakriteerit on julkaistu valtakunnallisessa Kriteeripankissa. Erityisesti rakentamisessa käytettävien pakkaus- ja suojamuovien kierrätystä edistävien julkisten hankintakriteereiden laatiminen on tärkeä askel rakentamisen muovien kierrätysasteen parantamiseksi. Rakentaminen on yksi suurimpia muovien käyttökohteita. Kaikesta Suomen muovista noin viidennes käytetään rakentamisessa.

On ennustettu, että ilman erityisiä toimia muovijätemäärä kasvaa lähes viidenneksellä nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Muoveja kertyy myös rakennuksiin jatkuvasti lisää käytönaikaisten huoltojen, lisäasennusten ja korjausten yhteydessä. Suurin osa muovijätteestä poltetaan tällä hetkellä energiaksi, mikä tuottaa päästöjä. Eniten muovijätettä syntyy rakentamisessakin pakkausmateriaaleista.

Rakennusurakoita kilpailuttavat toimijat voivat hyödyntää Kaikki muovi kiertää – aluekokeiluilla käytäntöön(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) -hankkeessa luotuja hankintakriteereitä talonrakennushankkeissaan ja niitä voi soveltaa myös korjausrakentamisessa. Kriteerit on luotu markkinavuoropuhelussa yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa hyvien käytäntöjen löytämiseksi ja markkinoiden valmiuden kartoittamiseksi. Kriteerit ovat saatavilla Motivan ylläpitämässä Kriteeripankki.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan):ssä. Löydät ne myös jutun lopusta liitteenä.

Myöhemmin julkaistaan rakentamisen hankintoja tekeville suunnattu ohje kriteerien käyttöön. Ohjeeseen tulee vinkkejä myös markkinavuoropuhelun toteutukseen. Ohje tulee saataville hankkeen sivuille ja Kriteeripankkiin.
 

Lue koko uutinen Espoon kaupungin verkkosivuilta

tags